4.12.2014

Näyttely


Kansainvälinen, kansallinen Slavistipiiri – 50 vuotta Suomen slavistien yhdyssiteenä

Näyttely Slaavilaisessa kirjastossa
14.11.2014–30.9.2015

Kansalliskirjaston Slaavilaisessa kirjastossa on nähtävillä Suomen Slavistipiiriä ja sen toimintaa esittelevä näyttely. Suomen Slavistipiiri on tieteellinen seura, joka kokoaa yhteen Suomessa asuvia slaavilaisten kielten ja kulttuurien tutkijoita, opettajia, kääntäjiä, opiskelijoista ja ystäviä. Näyttely liittyy seuran 50-vuotisjuhlavuoteen ja sen kunniaksi 14.11.2014 pidettyyn seminaariin. Valokuvien ja arkistodokumenttien avulla se valottaa Slavistipiirin toiminnan luonnetta ja vuosikymmenten aikana tapahtuneita muutoksia. Esillä on myös kirjallisuutta slaavilaisten kielten ja kulttuurien tutkimuksesta.

Slavistipiiri on kansainvälistänyt suomalaista slaavilaisten kielten ja kulttuurien tutkimusta. Se edustaa oppialojensa tutkijoita kansainvälisessä slavistikomiteassa ja on mukana pohjoismaisen Slavistförbundetin toiminnassa. Perustamisestaan lähtien aina vuoteen 1996 saakka seura järjesti esitelmätilaisuuksia kerran kuussa. Niissä esiintyi suomalaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden ohella huomattava määrä ulkomaisia puhujia, jotka edustivat oman alansa tutkimuksen kärkeä. Valtaosa esitelmistä käsitteli venäjän kieltä, kirjallisuutta ja kulttuuria, mutta tilaisuuksissa kuultiin myös muiden slaavilaisten kielten ja kulttuurien ajankohtaisesta tutkimuksesta.

1990-luvun loppupuolella Slavistipiirin toimintaa uudistettiin ja ryhdyttiin järjestämään kerran vuodessa valtakunnallisia slavistipäiviä. Niihin osallistuu tutkijoita ja opiskelijoita kaikista Suomen yliopistoista, joissa alaa opetetaan. Vuotuiset tapaamiset toimivat kansallisena yhteydenpidon foorumina, ja niissä käsitellään mm. alan opetuksen tilannetta, slaavilaisten kulttuurien välittymistä Suomeen ja kuullaan ansiokkaiden opinnäytetöiden tekijöiden esitelmiä omista aiheistaan.
Suomen Slavistipiiri pyrkii aktiivisesti lisäämään slaavilaisten kielten ja kulttuurien tuntemusta ja osoittamaan niiden tutkimuksen merkityksen myös nykypäivän Suomessa. Seuran toiminta on avointa kaikille kiinnostuneille.

Näyttelytyöryhmä: dosentti Kirsti Ekonen, FM Susan Ikonen, professori Maija Könönen, professori Ahti Nikunlassi, kirjastonhoitaja Tatja Pusa, kirjastonhoitaja Irma Reijonen, professori Johanna Viimaranta.

Graafinen suunnittelu: Marjaana Kinnermä

Näyttely on avoinna Slaavilaisessa kirjastossa (Fabianinkatu 35) Kansalliskirjaston aukioloaikoina.

Lisätietoja: kirjastonhoitaja Irma Reijonen, puh. 02941 22885, irma.reijonen (at) helsinki.fi

24.10.2014

Ilmoittautuminen Slavistipiirin 50-vuotisjuhlaseminaariin


Ilmoittaudu juhlaseminaariin tästä linkistä 31.10. mennessä.

Tilaisuus järjestetään Kansalliskirjaston auditoriossa, joka sijaitsee Fabianian 2. kerroksessa Yliopistonkadun puoleisessa siivessä. Vieraiden kulku ainoastaan Yliopistonkatu 1 ovesta. Vahtimestari avaa oven 15 minuuttia ennen tilaisuuden alkua.

Varsinainen kutsu tilaisuuteen sekä ohjelma löytyvät täältä.

Tervetuloa!

Slavistipiirin toimintaa ja toimijoita vuosien varsilta

Slavistipiirin tilaisuudet 1964-2014

Slavistipiirin hallitukset 1964-2014


23.10.2014

Kutsu Slavistipiirin 50-vuotisjuhlaseminaariin



Arvoisa slavisti,

Suomen Slavistipiiri ry:llä on ilo kutsua Teidät seuran 50-vuotisjuhlaseminaariin
perjantaina 14. marraskuuta 2014 Kansalliskirjaston auditoriossa (Yliopistonkatu 1, Helsinki).

Ohjelmassa on suomalaisen slavistiikan historiaa käsitteleviä esitelmiä sekä muisteloita Slavistipiirin vaiheista. Toivomme myös yleisön osallistuvan muistelemiseen. Slavistipiirin historiaa käsittelevän näyttelyn avaamisen jälkeen ilta jatkuu vapaan seurustelun merkeissä.

Pyydämme ennakkoilmoittautumista tarjoilun järjestämiseksi tämän linkin kautta 31.10. mennessä. 


Slavistipiirin 50-vuotisjuhlaseminaari

Ohjelma

Klo 13:00 Tilaisuuden avaus ja esitelmät
Johanna Viimaranta: Puheenjohtajan tervehdys
Jouko Lindstedt: Slaavilaisuudesta
Veli Kolari: Eino Nieminen – slavisti aikakausien rajalla
Kirsti Ekonen: Maria Widnäsin elämä ja työt
Hannu Tommola: ”Обращаюсь к Тебе опять с небольшой просьбой…” Valentin Kiparskyn kirjeitä Igor Vahrokselle
Jussi Nuorluoto (Uppsala) kertoo Kansalliskirjastossa olevasta Valentin Kiparskyn yksityisarkistosta

Klo 15:00 – 15:30 Kahvitauko

Klo 15:30 – 17:00 Muistelmia suomalaisen slavistiikan ja Slavistipiirin historiasta, muistelijoina mm. Natalia Baschmakoff, Liisa Byckling ja Aila Laamanen. Vapaa sana.

Klo 17:00 Slavistipiirin vaiheita käsittelevän näyttelyn avajaiset Slavicassa

Vapaata seurustelua tarjoilujen äärellä

Klo 19:00 Tilaisuus päättyy

22.7.2014

Slavistipiirin 50-vuotisjuhlaseminaari marraskuussa


Ennakkotieto: Vuonna 1964 perustetun Slavistipiirin 50-vuotisjuhlaseminaari järjestetään perjantaina 14.11.2014 klo 13:00 alkaen Suomen Kansalliskirjaston auditoriossa (Yliopistonkatu 1, Helsinki).


Tilaisuuden tarkemmasta ohjelmasta tiedotetaan myöhemmin.  

10.5.2014

Hallitus 2014


Slavistipiirin vuosikokous pidettiin 14.3. Puheenjohtajaksi kaudelle 2014 valittiin Johanna Viimaranta ja varapuheenjohtajaksi Maija Könönen. Sihteerinä jatkaa Susan Ikonen, ja uutena taloudenhoitajana aloittaa Hanna Määttänen. Muut hallituksen varsinaiset jäsenet ovat Kirsti Ekonen, Helena Lehečková, Ahti Nikunlassi ja Arja Rosenholm. Varajäseniksi valittiin Martina Björklund, Mika Lähteenmäki, Anna Kyppö ja Mihail Mihailov.

25.3.2014

Venäläisen kirjallisuuden luentosarja

Paikka: Metsätalo, Sali 1 (Unioninkatu 40B)
Aika: maanantai klo 18–20

Ohjelma 

24.3.
Martti Anhava: Dostojevski ja Siperian opetukset
Sanna Turoma: Dostojevski matkustaa Eurooppaan

7.4.
Ben Hellman: ”Haluavatko venäläiset sotaa?” Venäläiset kirjailijat ja ensimmäinen maailmansota
Lauri Piispa: Venäläisen kirjallisuuden filmatisoinnit Suomessa

28.4.
Natalia Baschmakoff: Melankolian ja sodan lauluja. Kolme venäläistä runoilijakohtaloa Suomessa 1917–1950
Riku Toivola: Kabareelyriikka 1900-luvun alun Venäjällä

5.5.
Kirsti Ekonen: Menestyskirjailija Aleksandra Marinina
Maija Könönen: Hulluus hyveenä venäläisessä kirjallisuudessa

Luentosarjan järjestävät 

Venäläisen kirjallisuuden seura ry., 

Suomen Slavistipiiri ry. ja 
Helsingin yliopiston nykykielten laitos

Vapaa pääsy, tervetuloa!

25.2.2014

Slavistipäivä 14.3.2014

Slavistipäivä 2014: Nuorten ja ikinuorten slavistien kohtaaminen

Nuorten ja ikinuorten slavistien kohtaaminen!
Parhaat slavistiikan pro gradu -tutkielmat esittäytyvät

Slavistipäivä järjestetään perjantaina 14.3.2014
Paikkana on Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, sali 404

Ohjelma

11.00 Tilaisuuden avaus, Slavistipiiri ry:n puheenjohtaja Maija Könönen

11.00–11.30 FM Jussi-Pekka Hakkarainen (HY): Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisen tieteellisen yhteistyön järjestäminen 1920-luvun alussa

11.30–12.00 FT, Yliopistonleht. Ben Hellman (HY): Tapaus ”1921”. Erään venäläisen kirjan kohtalo

12.00–13.00 Lounas

13.00–13.30 FM Outi Ohtonen (HY): Imperfektiivisen aspektin yleisesti nimeävä ja resultatiivis-faktinenmerkitys aspektien opettamisen näkökulmasta. (Katso esitelmän diat täältä.)

13.30–14.00 FT, Prof. Ahti Nikunlassi (HY): Mitä kysymyksiä aspektien käyttöä opettavan tulisi esittää itselleen?


14.00–14.10 Parhaiden pro gradu -tutkielmien palkitseminen

14.10–14.30 Kahvitarjoilu

14.30–15.00 FM Juho Härme (TaY): Ajan adverbiaalin lauseasemasta suomessa, venäjässä ja käännetyssä kielessä

15.00–15.30 FT, Prof. Mikhail Mikhailov (TaY): Su-ve & ve-su: kaksikielistä aineistoa hankkimassa

Vapaa pääsy, tervetuloa!

***

15.40–17.00 Slavistipiiri ry:n sääntömääräinen vuosikokous. 
Tervetuloa vanhat ja uudet jäsenet!